Rollo ♥ Oulu -päivä + sitsit

31.10. järjestettiin jo perinteeksi muodostunut,20141031_113958 vuoroin vieraissa, Rollo loves Oulu -excu. Tänä vuonna oli rovaniemeläisten vuoro tulla Ouluun meidän vieraaksemme ja mehän Motivassa järjestimme heille toimintaa koko pitkän päivän ratoksi.

Päivä polkaistiin käyntiin rovaniemeläisten vastaanotolla aamupäivästä, josta siirryimme klo 11 aikoihin Polkuja Työelämää -kurssin luennolle. Henkilöstöasiantuntija Emilia Vuoti eisitteli omaa urapolkuaan opintojensa jälkeen ja sivusi hieman yliopistoa työnantajapuolena. 20141031_114757

Vuoti on meiltä kasvatustieteiltä valmistunut ja tällä hetkellä hän työskentelee Oulun yliopistolla henkilöstöasiantuntijana. 20141031_115035

Kiitos Emilialle luennosta! Se näytti taas yhden mahdollisuuden rakentaa kasvatustieteilijänä urapolkua.

Haluamme kiittää myös Kemppaisen Tiinaa, meidän koulutussuunnittelijamme, järjestelyavusta ja siitä, että pääsimme mukaan kuuntelemaan luentoa, joka liittyi niinkin vahvasti meidän työuran rakentumiseen. Mielestämme oma näkemys itesestä työntekijänä muodostuu vähitellen juuri Emilia Vuodin kaltaisten henkilöiden luentojen pohjalta, jossa saa kuulla suoraan ja läheltä toisten kokemuksista. Eihän sitä näin opintojen aikana vielä niin valveutunut kuva itsestä muodostu asiantuntijana, kun vasta rakentaa näkemyksiään. 🙂

Luennolta jatkoimme rovaniemeläisten kanssa syömään ja lopulta kahveille kopille, josta lähdimme siirtymään kohti Yrityskylän vierailua.

Illalla pääsimme nauttimaan letkeistä sitsimenoista rovaniemeläisten vierailijoiden kanssa. Laulelimme mukavia sitsilauluja, nautimme ohjelmasta ja sammutimme pahimman janomme (kovinkin tehokkaaksi havaitulla) boolilla. Loppuilta varsinkin osoittautui melko riehakkaaksi, joten antaapa kuvien puhua puolestaan:

toastit

boolio

rangaistus

räpi