#Motiva45: Vuosijuhlat 9.4. muistathan nämä asiat

Heippa!

Kuva muokattu MarieBrizard farm7.static.flickr.com/6047/5885000679_7b0372d4c8_o.jpg

Vuosijuhlat lähestyvät vauhdilla, jonka vuoksi haluamme muistuttaa muutamasti juhlintaan liittyvistä asioita.

Huomenna keskiviikkona 30.3. kiltanauhaa tilanneet motivalaiset voivat noutaa nauhansa kiltakahveilta klo 11-14 välillä. Paikanpäälle voi jäädä ompelemaan nauhastaan ruusukkeen ohjeiden kera. Muista hankkia myös hakaneula kiinnitystä varten.

Nauhankäytöstäkiltanauha-1

Miehillä nauha kulkee oikealta olalta rinnan yli lonkalle. Naiset voivat halutessaan tehdä kiltanauhasta ruusukkeen, koska nauha ei saa kulkea paljaan iho päältä. Ruusuketta varten olemme tehneet lyhyen Ruusukeohjeistuksen.

Etiketistä

Vuosijuhlat ovat akateeminen juhla, jossa etiketti rakentuu pukeutumisen, käyttäytymisen ja ruokailun ympärille. Etiketistä ei kannata olla huolissaan, jos sitä ei aivan hallitse.

Juhlaetiketti on ohjaamassa ja varmistamassa juhlinnan onnistumisen eli kunhan muistaa huomioida pöytäseurueensa, on juhlatunnelma on taattu. Muista, että omia juomia (kaikkien niiden juhlassa tarjottavien lisäksi) on suotava juoda vasta jatkojen aikana.

#Motiva45

Lisätietoja vuosijuhlien etiketistä ja ruokailusta:

https://motiva.wordpress.com/vuosijuhlat/vuosijuhlatlyhyesti/

Mikäli olet vielä kiinnostunut hankkimaan Motivan kiltanauhaa, olethan yhteydessä vuosijuhlien yhteyshenkilöön Heliin osoitteeseen heli_marin [at] hotmail.com

Odottavin terveisin,

Vuosijuhlatoimikunta

Liity mukaan myös FB:ssä

#Motiva45: 126 kertaa kiitos

Mieletöntä keskiviikkoa!

Motivan vuosijuhlille ilmoittautuminen on nyt päättynyt.

Vuosijuhliin on ilmoittautunut huimat 126 henkilöä!!!

Vertailun vuoksi vuoden 2011 Motivan 40 -vuotisjuhlissa juhlijoita oli 72 henkilöä.

24paivaa
Kiitos kaikille ilmoittautuneille ja ihanaa odotusta. 🙂

Huikeat bileet tulossa!
#motiva45

ps. 24 päivää juhliin eli (joulu)kalenterin viimeisen luukun voi jo avata 😛

pss. muista blogin vuosijuhlat osio josta löytyy kaikki tiedot koottuna.

-Vuosijuhlatoimikunta