Motiva on muuttanut tukikohtaansa

Motiva on jakanut useamman vuoden ajan kiltahuoneen Oulun Luokanopettajaopiskelijat ry:n kanssa. OLO ry:n toiminta on kuitenkin laajentunut siihen malliin, että meidän oli keväällä aika etsiä uutta tilaa. Olemmekin saaneet siirtyä uuteen tilaan Mukava ry:n ja Lastarit ry:n kanssa. Tila (KTK 261) on kuitenkin todella pieni ja se sijaitsee henkilökunnan käytävällä, joten sen käyttö rajoittuu ainoastaan hallitusten kokoustamiseen. Tämä on valitettavaa, koska haluaisimme kiltahuoneen, jossa olisi mahdollisuus vapaaseen oleiluun. Yritämme aktiivisesti etsiä sellaista tilaa, jossa koko jäsenistö saisi olla vapaasti. Valitettavasti ainakaan tällä hetkellä tiedekunnalla ei ole tarjota meille sellaista.

Joudumme muuton vuoksi siirtämään kiltakahvit kasvatustieteiden tiedekunnan opiskelijoiden olohuoneeseen (KTK 120), jossa on riittävästi tilaa jäsenistölle kahvitteluun sekä kuulumisten vaihtamiseen. Ensimmäiset kiltakahvit ovatkin jo 8.9 klo 11-14, joten toivotamme kaikki tervetulleiksi sinne! On mukavaa nähdä opiskelijoitamme kesän jälkeen kahvittelun merkeissä 🙂 Toivomme, että myös uudet fuksit osallistuisivat kiltakahveille

11244623_1435850806719393_1125442586_n

Motivan hallitus toimii siis tästä eteenpäin tilassa KTK 261, josta meidät tavoittaa satunnaisesti. Huone on Motivan lisäksi käytössä myös Lastarit ry:llä sekä Mukava ry:llä, joten tilaa ei valitettavasti ole mahdollista pitää avoinna ja käyttää jatkuvasti.

Muutosterveisin, puheenjohtaja Suvi