Onnittelut opiskelupaikastasi ja tervetuloa Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekuntaan!
Eksyitkin jo uuden ainejärjestösi eli Motiva ry:n blogiin. Täältä blogista löydät paljon hyödyllistä tietoa opiskeluun sekä ainejärjestöön liittyen. Blogin lisäksi kannattaa ehdottomasti käydä läpi Oulun yliopiston opiskelijalle -sivu, josta löytyvät ohjeet esimerkiksi läsnäoloilmoitukseen, YTHS:n ja ylioppilaskunnan maksujen maksamiseen sekä opiskelijakortin hankintaan.
Heti opintojen alkaessa pääset tutustumaan yliopistoelämään pienryhmäohjauksen kautta. Me pienryhmäohjaajat Aino, Lotta ja Suvi olemme varmistamassa, että fuksisyksystäsi tulee sujuva ja ikimuistoinen! Voit ottaa yhteyttä meihin pienryhmäohjaajiin jo ennen opintojen alkua missä vain asiassa. Yhteydenotto onnistuu helpoiten Facebookin tai sähköpostin välityksellä.
Järjestämme teille fukseille sunnuntaina 29.8. ennakkotapaamisen, jossa pääsette jo hieman tutustumaan toisiinne sekä kyselemään meiltä mielen päällä olevia kysymyksiä! Tarkempi kellonaika sekä paikka ilmoitetaan myöhemmin. Meille saa/kannattaa laittaa viestiä, jos sinulla on kyseiselle päivälle muutakin ohjelmaa. Näin voimme valita tapaamiselle kellonajan mikä sopisi mahdollisimman monelle. Niin ennakkotapaamisessa kuin myös ensimmäisenä päivänänne 30.8. tunnistatte meidät valkoisista haalareista sekä Kasvatustieteet-kyltistä. 😊
Olemme myös luoneet teille yhteisen Facebook-ryhmän nimellä KAKO-21. Ryhmään kannattaa liittyä heti, koska tiedotamme siellä esimerkiksi ensimmäisistä tapaamisista tarkemmin. Ryhmässä saa vapaasti fiilistellä uutta opiskelupaikkaa!
Mainitsemisen arvoinen asia on myös syksyllä järjestettävät Motiva ry:n vuosijuhlat! Motiva ry juhlistaa 50. vuosijuhlaansa lauantaina 23.10.2021. Iltajuhla on suunniteltu pidettäväksi Ravintola Alppimajalla osoitteessa Tirolintie 7 klo 18:00 alkaen. Tämä päivä kannattaa nyt jo laittaa kalenteriin, sillä vuosijuhlia juhlitaan vain viiden vuoden välein!
Esittelemme vielä pikaisesti itsemme:
Moikka!
Onnittelut uudesta opiskelupaikasta ja tervetuloa tiedekuntaamme! Mä oon Aino ja toimin syksyllä yhtenä pienryhmäohjaajistanne. Aloitan itse toisen opiskeluvuoteni ja pääaineeni on kasvatuspsykologia. Opiskelujen ohella tykkään nähdä kavereita, laulaa ja pyöriä luonnossa. Muhun voi olla matalalla kynnyksellä yhteydessä jo kesän aikana, jos herää kysyttävää opinnoista tai yliopistoelämästä. Mahtavaa päästä kohta tutustumaan teihin kaikkiin!
Nähdään syksyllä! 😊
- Aino

Helou!
Mä oon Suvi ja toimin syksyllä teidän yhtenä pienryhmäohjaajana. Oon tällä hetkellä myös Motivan hallituksessa fuksivastaava, joten tullaan törmäämään paljon senkin puolesta esim. fuksitapahtumissa. Vastaan fuksivastaavana teidän monista asioista, joten muhun voi olla aina yhteyksissä, jos kysyttävää tulee! Syksyllä mulla alkaa toinen vuosi opintoja ja mun pääaine on kasvatuspsykologia. Opintojen ohella harrastan aktiivisesti tanssia, käyn pelailemassa tennistä ja hengailen kavereiden kanssa.
Onnea vielä opiskelupaikasta ja nähdään syksyllä! 😊
- Suvi

Heipsuli vei!
Mie oon Lotta, myös teiän pienryhmäohjaaja.Huippua päästä syksyllä tutustumaan teihin! J Alotan jo miun viidennen vuoden kasvatustieteen pääaineopiskelijana, joten miuhun kannattaa kesällä ottaa yhteyttä erityisesti, jos opintoja on jo takana avoimesta tai tuut suoraan maisterivaiheeseen ja jokin mietityttää, mutta tottakai kaikkea saa kysyä! J
Oon opiskeluaikana toiminu Motivan ja Kaskin hallituksissa ja syksyllä jatkan kausia OYY:n edustajistossa sekä SKOL:n hallituksessa. Järjestötoiminnan ja opiskelun ohella miun arjessa häärää koira ja kilpikonna, joiden kanssa reissaillaan aika paljon! Lisäks tykkään paljon luonnosta, uimisesta järvessä sekä japanilaisesta kulttuurista.
- Lotta

Pienryhmäohjaajien yhteystiedot:
Aino Autio, aino.autio@student.oulu.fi
Lotta Ellonen, lotta.ellonen@student.oulu.fi
Suvi Näpänkangas, suvi.napankangas@student.oulu.fi
Motivan hallituksen puheenjohtajan Lauran esittely:
Moikka!
Onnea opiskelupaikan johdosta myös munkin puolesta! 😊
Oon Laura, ja toimin meidän ainejärjestön Motivan puheenjohtaja. Mun ja muun hallituksen tehtävänä on yhdistää koulutusohjelman opiskelijoita, ajaa opiskelijoiden etuja, sekä luoda ja ylläpitää suhteita opiskelijoiden ja henkilökunnan välillä. Motivan hallitus järjestää opiskeluun ja vapaa-aikaan liittyviä tapahtumia ja auttaa teitä opintoihin liittyvissä asioissa.
Ootte varmasti hyvissä käsissä mahtavien pienryhmääjien kanssa, mutta jos kysyttävää silti herää, voitte olla myös minuun tai ainejärjestön hallitukseen yhteydessä. 😊
Tsemppiä ensimmäiseen opiskeluvuoteen ja tehkää siitä ikimuistoinen! Nähdään syksyllä!
- Laura

Alle on listattuna erilaisia tilejä ja sivuja, joita kannattaa myös ottaa seurantaan:
Motiva ry:n virallinen Facebook-ryhmä
Motiva ry:n tapahtumakalenteri (päivittyy ajan kuluessa)
Oulun kasvatustieteiden kattokillan eli Kaski ry:n Facebook-sivut
Suomen Kasvatustieteiden Opiskelijoiden Liiton eli SKOL:n Facebook-sivut
Ammattijärjestömme Specian nettisivut – Speciaan liittymisestä sekä jäsenyyden hyödyistä saatte lisää tietoa fuksisyksyn aikana!
Lataussivu Tuudo-sovellukselle
NÄHDÄÄN PIAN! 😊