Fuksien haalarit ovat tulleet
tammikuu 31, 2007
Hei kaikki haalarintilaajat!
Hohtavanvalkoiset haalarinne ovat siis saapuneet. Hintaa niille tuli 40,73 euroa. Laskun ehdoton eräpäivä on 4.2.2007. Tarkemmat ohjeet laskun maksamiseen olen lähettänyt teille sähköpostilla.
Luovutan haalarit teille keskiviikkona 7.2.2007 klo 12 kiltahuoneella kunhan kaikki ovat eräpäivään mennessä haalarinsa maksaneet.
Sitten ei muuta kuin haalarit niskaan ja bilettämään!!:)
Rahastonhoitaja 2007 esittäytyy
tammikuu 30, 2007
Moi,
Olen Maarit Nevala ja olen toista vuotta mukana hallituksen toiminnassa ja toimin siis rahastonhoitajana. Olen 21-vuotias kolmannen vuosikurssin opiskelija. Olen kotoisin Etelä-Pohjanmaalta Teuvalta, jossa sijaitsee myös maailman suurin keihäs (tiedoksi vaan kaikille).
Pääaineena minulla on kasvatustiede ja sivuaineopintoja on kertynyt mm. psykologiasta, sosiologiasta, johtamisesta ja organisaatiosta sekä taloustieteen perusopintokokonaisuudesta.
Hallituksen toimintaan ja rahastonhoitajaksi päädyin oikeastaan vahingossa, mutta se on kyllä vienyt täysin mukanaan. Vastuullisesta tehtävästä huolimatta valittamista ei ole ollut ja koko ajan oppii lisää. Ainejärjestötoiminnan kautta olen saanut paljon uusia kokemuksia ja tutustunut uusiin ihmisiin. Niin fraasilta kuin se kuulostaakin se on ihan totta! Muita harrastuksia on varmaankin ne vakiot eli liikunta, lukeminen ja television katselu.
Sähköpostiosoitteeni on: maaritne(a)mail.student.oulu.fi

Kuvagalleriaa odotellessa…
tammikuu 29, 2007
Näille sivuille on tulossa jossain vaiheessa jonkinlainen kuvagalleria, johon kaikki motivalaiset saisivat (tiedotusvastaavan kautta) laittaa omia otoksiaan muiden nähtäville. Tämä on kuitenkin vasta työn alla…
Joitakin kuvia motivalaisista ja joistakin tapahtumista vuosien varrelta on kuitenkin kertynyt ihan meidänkin perheen arkistoihin… (kuvia ei ole muokattu, ne eivät ole tyylikkäästi esillä eikä niitä ole karsittu laadun tai minkään muun perusteella)
Joka tapauksessa
nuita kuvia löytyy täältä
t. Venla (tiedotusvastaava)
Ympäristövastaava 2007 esittäytyy
tammikuu 29, 2007
Hei kaikki! Olen Aino-Maaria Palosaari,lempinimeltäni, jolla useimmat minut tuntevat, Aippi. Olen mukana Motivan hallituksessa ensimmäistä kertaa. Olen varajäsen ja Motivan ympäristövastaava, ensimmäinen laatuaan
Koska pitkiä perinteitä ei tällä saralla ole, otan mielellään vastaan ehdotuksia ja ideoita ympäristötoimintaan liittyen.
Olen kolmannen vuoden opiskelija, ja pääaineeni on kasvatuspsykologia. Sivuaineitani ovat kasvatustiede, koulutusteknologia ja tänä vuonna johtaminen ja organisaatio taloustieteiden puolelta. Hallitustoiminnassa olen innolla mukana,tehtävät (tulevat) ja toiminnan kehittäminen tuntuvat mielenkiintoisilta ja meillä tuntuu olevan oikein mukava porukkakin.
Olen 23-vuotias paljasjalkainen oululainen, ja Asun Heinäpäässä avomiehen ja kahden ihanan kisulin kanssa. Vapaa-aikaani vie rakas harrastukseni kilpacheerleading,ja aina välillä kun ehdin käyn myös salilla ja vesijuoksemassa.
Sähköpostiosoitteeni on ainomaar(a)paju.oulu.fi
Hallituksen kokous 01.02.2007
tammikuu 26, 2007
Hallituksen seuraava kokous on 01.02.2007 klo 10.00 Kiltahuoneella.
Esityslistalla muun muassa: excursio, laskiainen, billeet ja muut tulevat aktiviteetit, opintoasianpäällikön tapaamisen purku, Specian järjestökoulutus..
Terveisin Puheenjohtaja